tiistai 10. marraskuuta 2015

Harha-askelia ja Liebster Awardeja

En ole kamalasti pelannut elämässäni mitään pelikonsoleita. Tai olen jonkun verran, mutten voi sanoa olevani mikään pelinörtti. Mutta tiedättekö sen tunteen kun pelatessa olet skipannut jonkun videon tai jonkun tyypin kertomuksen ja jatkanut eteenpäin.. Ja sitten juokset ympyrää etkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä tai minne pitäisi mennä. Se on monelle hyvin samaistuttava tunne, uskoisin.

Joskus sitä tuntee eksyneensä. Ei oikein tiedä mihin on menossa ja miksi, vai onko kenties menossa yhtään mihinkään! Vai juokseeko sitä pää kolmantena jalkana väärään suuntaan ja sen tajutessaan, joutuu ottamaan askeleen taaksepäin. Tämä on myös aika yleistä elämässä, eikä sitä pidä säikähtää. Kaikki me juostaan välillä väärään suuntaan, eksytään ja seurataan jälkiä takaisinpäin.


Elämässä on hyvä olla jokin päämäärä mihin jatkuvasti pyrkii, vaikkei sitä niin jatkuvasti ajattelisikaan. Harha-askelia voi ottaa, mutta on helpompi huomata eksyneensä jos tietää missä pitäisi olla muttei ole. Mä en tiedä missä mun pitäisi tällä hetkellä olla.. Tai ehkä mun kuuluu olla juuri tässä ja nyt. Ehkä kaikella on jokin suurempi tarkoitus ja ehkä jokin kohtalon tapainen ohjailee meitä oikeaan suuntaan.


Nyt otan sen askeleen taaksepäin. Hengittelen hetken ja otan sitten uuden askeleen, toivoen että otan sen oikeaan suuntaan.


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~


Noniin sitten toiseen asiaan. Sini Sinin leffablogista palkitsi blogiani viime viikolla Liebster blog awardilla, mikä tuntuu huisin kivalta! Olen ollut tuhottoman hiljainen blogini kanssa viime kuukaudet ja tämä todella antoi uutta potkua kirjoittamiseen. Kiitos siis Sinille!

Säännöt kyseisen awardin saamiseen ja sen edelleen lähettämiseen menevät näin:


  1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
  2. Laita palkinto esille blogiisi
  3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
  4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
  5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
  6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
  7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse
 
Loppuun keksin jokusen blogin, keille tämän awardin annan eteenpäin mutta nyt Sinin kysymyksiin!

1. Kuinka usein katsot elokuvia?

Liian harvoin! Oikeasti. On niin järjettömän paljon leffoja mitä pitäisi nähdä ja nyt on teattereihinkin tullut sellaisia leffoja mitä mielettömästi halusin nähdä.. ja ne menivät ohi! Pan? Odotin sitä vuoden. Ja se meni ohi. Crimson Peak? Joo, meni ohi sekin. Joku potkaiskaa mua, kiitos!

2. Käytätkö mitään suoratoistopalvelinta (netflix, elisa viihde, viaplay..)? Jos käytät, niin miksi juuri sitä?

Käytän Netflixiä lähinnä sarjojen takia, mutta toisinaan katson sieltä muitakin. HBO Nordic on käytössä yleensä keväisin, jolloin tulee uudet kaudet Game of Thronesia ja Viikinkejä ja.. no Black Sailsistä en tiedä koska seuraava kausi tulee. Toivottavasti keväällä?

3. Mitä muita harrastuksia sinulta löytyy elokuvaharrastuksen lisäksi?

Foorumiroolipelaan, käyn salilla ja uimassa (paitsi tässä kuussa, köh!) ja lenkillä, leivon herkkuja (voi varmaan laskea harrastukseksi), unelmoin ja teen suunnitelmia, matkustan (liian harvoin sitäkin, yhyy), piirtelen aina silloin tällöin.. Kirjoittelen paria blogia? Ah ja no valokuvailen, mutta että harrastus ihan? Mjaa.. Ehkä ensi keväänä!

4. Annatko painoarvoa Oscareille tai muille alan palkinnoille?

Olen Oscar-kukkuja. Valvon ne yöt kahvipannullisen kera ja olen superinnoissani. Helmikuun loppu innostaa muutenkin, koska teatterit täyttyvät loistoleffoista! Ja mitä tulee muihin leffapalkintoihin niin toivoisin syvästi että olisin enemmän hereillä niistä.. Mutta aina ne lujahtaa ohi jostain ja kuulen vasta jälkikäteen että juu semmoinen oli! Help me?

5. Kenen pitäisi olla seuraava James Bond?

No öö.. Joku ihan total random guy jostain Britannian pikkukylästä. Musta olis hienoa jos jengi arvailisi seuraavaa Bondia ja kun seuraava sitten tulisikin, olisi se joku total random. Ja kelatkaa kun se vetäisikin roolinsa ihan tajuttoman hyvin! Eikö ois hienoa, häh?

6. Jos joulupukki toisi sinulle varmuudella 3 elokuvaa, mitkä ne olisi?

Only Lovers Left Alive puuttuu edelleen leffahyllystä ja itken verta joka kerta kun ajattelenkin asiaa. Joten se on ehdoton yksi! Toinen voisi olla joku.. No, pakko sanoa että Hobitin vikan osan extended edition tosin jos se ei ole mulla hyllyssä jo kauan ennen joulua niin itken vähän lisää verta. Kolmas voisi olla joku näistä uusista mitä en nähnyt.. Vaikka se Pan tai Crimson Peak. Tai kolmas leffa voisi olla joku siisti yllättäjä! Joku leffa, joka osoittautuu ihan super hyväksi vaikka epäilin. Vähän niinkuin kävi 127 tuntia-leffan kanssa.

7. Keitä elokuva-alan tekijöitä (näyttelijät, ohjaajat.. yms.) olet tavannut ihan livenä?

Richard Taylorin. Se tyyppi, joka on päävastuussa Sormusten Herran ja Hobitin ja Narnian ja Zorron legendan ja ties minkä kaikkien lavasteista tai rekvistä tai puvuista.. tai kaikista niistä! Seisoin sen tiellä kun se yritti mennä kahvitauolle. Kelatkaa sitä.

8. Elokuvajuliste, joka tulee ihan ekana mieleen?

Hätäännyin ja vilkaiin seinille, mutten nähnyt niissä yhtään! Joten luultavasti mielessä kävi joku Sormuksen Ritarit, koska se posteri on pinttynyt alitajuntaani. Eikä ketään varmaan yllätä se.

9. Ihmissudet vai vampyyrit? Miksi?

Ihmissudet! Ehdottomasti. Vampyyrit on vähän tylsiä, mutta ihmissusien sielunelämää on kiva pohtia ja tutkailla.

10. Dean vai Sam Winchester? Miksi?

Myönnän. Googlasin. Sanon Dean koska en tykännyt Samin tukasta. 

11. Syltty vai Arska? Miksi?

Syltty koska Rocky! Arska vaan jatkaa takaisin tulemista mut hei Syltty vs. Apollo! Nojoo Rocky on toiminut motivaattorina ja on mulla sen julistekin seinällä.. Tai olisi jos nyt olisi, mutta se matkasi Kouvolaan joten laitan sen siellä seinälle. 


Nyt keksin ensin uudet kysymykset ennen kuin keksin keille kaikille suon tämän awardin. 


  1. Mitä luulet, miksi näitä kysymyksiä pitää keksiä juuri yksitoista kappaletta?
  2. Kun tunnet olevasi eksyksissä, miten löydät takaisin? Vai käännytkö takaisin vai jatkatko eksymisestä huolimatta?
  3. Mikä oli lapsuutesi kovin lastenohjelma?
  4. Mistä löydät motivaatiota silloin kun olet kadottanut sen?
  5. Mikä on suurin unelmasi tai tavoitteesi?
  6. Kuka fiktiivinen hahmo on vaikuttanut tavalla tai toisella elämääsi? Miten? Miksi?
  7. Jos joku maksaisi sulle tatuoinnin, millaisen ottaisit ja miksi ja mihin?
  8. Huumorilla ihmiset; jos matkustaisit Australiaan, kuinka kauan uskoisit selviäväsi siellä ottaen huomioon että kaikki siellä yrittää myrkyttää tai syödä sut?
  9. Koti vai rikkaudet?
  10. Mikä asia hymyilyttää tänään?
  11. Paras höttösarja mitä tulee telkkarista tällä hetkellä? (Päivä ja kellonaika mukaan, terveisin allekirjoittanut...)  

Ja tämä Liebster Blog Award jatkaa matkaansa seuraaville blogeille:
Taivaanrannan laitamille

Fotoristi
Maailmanloppua treenaillessa 
Better Life Choices
Hopeakettu
Routa roolipelaa

Olisihan noita muitakin mutta he ovat awardinsa jo saaneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti